torstai 23. maaliskuuta 2017



Ja siitä se sitten lähti... 19.3.2017 lensimme Kajaanista Helsinkiin. Meitä lähti matkaan Annamari-open lisäksi Monika ja Eila. Helsingissä matkaamme liittyi Emilia. Helsingistä matkamme jatkui Wieniin. Wienistä meitä tulivat hakemaan Helena Binderova ja avulias autokuski.

Lentokentältä lähdimme kahdella autolla kohti Znojmoa, mutta matka tyssäsi alkuunsa. Matkaa Wienistä Znojmoon on noin 100 km, eli matkaan menee aikaa noin 1,5 tuntia. Ennen kuin pääsimme edes moottoritielle, juutuimme ruuhkaan. Tämä johtui moottoritiellä tapahtuneesta onnettomuudesta - auto oli syttynyt palamaan. Istuimme ruuhkassa tunnin verran, mutta sitten liikenne lähti hitaasti liikeelle. Olimme perillä Znojmossa vasta kymmenen jälkeen illalla. Lopulta kaikki oli hyvin! Pääsimme onnellisesti majoittumaan Penzion Solniceen, joka osoittautui viihtyisäksi  majataloksi.

Znojmo tutuksi

Aamulla kaksi paikallisen yhteistyökoulun SOU a SOSin matkailualan opiskelijaa tuli hakemaan meidät koululle. Koululla tapasimme yhteysopettajamme Helena Binderovan ja muita opettajia, ja opiskelijat esittelivät meille englanniksi kouluaan, projekteja sekä kv-toimintaansa. Koulussa on noin 800 opiskelijaa matkailu-, ravintola-, liiketalous-, kauneus- sekä sosiaali- ja terveysalalla. Kaikki opiskelijat opiskelevat englantia ja saksaa, toista neljä tuntia ja toista kaksi tuntia viikossa, koko neljä vuotta kestävien opintojensa ajan. Etenkin matkailualan opiskelijat puhuivat hyvää englantia.

Lounaan jälkeen lähdimme kahden matkailualan opiskelijan ja heidän opettajansa kanssa katsomaan Znojmoa ja sen nähtävyyksiä. Znojmossa on noin 40 000 asukasta, joten se on melko pieni, mutta vanha ja kaunis kaupunki. Znojmon maan alla sijaitsee Euroopan laajin maanalaisten käytävien
verkosto, joihin pääsemme tutustumaan myöhemmin.



Znojmon maisemia


Näkymä kahvilasta torille, jolla on Mustaan surmaan eli ruttoon kuolleille pystytetty muistomerkki vuosilta 1679-1682. Oikealla Znojemska rotunda1100-luvulla rakennettu kappelijonka sisällä on yksi maailman vanhimmista freskoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti